Helsinki-päivämme 2019

rautaheYleinen

Eilen juhlimme Helsingin 469. syntymäpäivää Helsinki-päivän merkeissä. Päivän avasi pormestarin aamukahvit kaupungitalolla. Ihmisiä jonotti sankoin joukoin kaupungintalon parvekkeelle tapaamaan pormestaristoa. Tarjolla oli myös kahvia ja raparperipiirakkaa. Mekin päätimme aloittaa päivämme kaupungintalolla ja saimme ilmaiset aamukahvit.

 

 

Helsinki-päivän kunniaksi monet kaupungin palveluista olivat maksuttomia, esimerkiksi maauimaloihin ja uimahalleihin, museoihin sekä muihin aktiviteetteihin oli vapaa pääsy kaiken ikäisille. Me päätimme vierailla Helsingin taidemuseossa HAM:ssa, joka toimii Tennispalatsin tiloissa. Pääsimme tutustumaan mm. Tove Janssonin, Pawel Althamerin ja Ellen Thesleffin taiteeseen.

Illalla käväisimme vielä pikaisesti kulttuurikeskus Korjaamolla Töölössä, jossa vietettiin “Helsingin ihaninta iltaa” runoja kuunnellen ja saippuakuplia puhallellen. Meillä oli mahdollisuus osallistua myös pieneen joogatuokioon, mutta jätimnme sen kuitenkin välistä.

  

 

Päivän tapahtumat huipentuivat Radio Suomipopin Helsinki-päivä konserttiin Kaisaniemen puistossa. Ohjelman avasi pormestari Jan Vapaavuori, jonka jälkeen esiintyjät astuivat lavalle, konsertti jatkui ilta kymmeneen. Konsertti veti puoleensa suuria väkijoukkoja. Itse pääsimme nauttimaan Ellinooran ja Pyhimyksen esityksistä.

 

 

Tämän jutun on kirjoittanut Itäkeskuksen nuorisotyöyksikön kesätyöntekijät.